torstai 31. tammikuuta 2013

Sinunkin paikkasi


Raija ja Heljä aloittelevat nyt elämänsä ensimmäistä blogitekstiä! Olemme varhaiskasvatuksen työntekijöitä kirkkohallituksessa, kasvatuksen ja perheasioiden (KKP) yksikössä. Työpaikan juhlallisesta nimestä huolimatta yritämme pysytellä ainakin tässä blogissa perheen arjessa. Kirkon varhaiskasvatus eli kotoisemmin lapsi- ja perhetyö toteutuu paikallisseurakunnassa nimenomaan arjen keskellä, lähellä perhettä. Perhekerho, päiväkerho, pyhäkoulu, muskarit ja koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta ovat monille tuttuja asioita.

Meidän tehtävänämme on tukea näiden toimintojen onnistumista sekä kehittämistä seurakunnissa. Itse emme siis pidä näitä kerhoja, vaan kerhoja vetävät lastenohjaajat, joista esimerkiksi Jani kirjoittaa tässä blogissa omalla vuorollaan.
  "On paikka perheessä Jumalan, joka juuri minun on..."
                                        

Näin alkaa laulu, jota laulettiin päiväkerhossa ja pyhäkoulussa ainakin silloin, kun me olimme pieniä. Ehkäpä lapset laulavat sitä vielä tänäkin päivänä kerhoissa. Vaikka laulut ovat toki myös muuttuneet ja uudistuneet, on perusasia pysynyt samana: jokaisella on oma paikka seurakunnassa ja sen toiminnassa - niin lapsella kuin aikuisella. Kaikki ovat tervetulleita mukaan!

Monen lapsen kerhopolku alkaa perhekerhosta, johon hän osallistuu yhdessä vanhempansa kanssa. Perhekerho tarjoaa vertaisryhmän sekä lapselle että aikuiselle. Monen aikuisen kokemus on , että kahvikupposen ääressä vaihdetut ajatukset toisten vanhempien kanssa auttavat jaksamaan arjen keskellä.  Perhekerho onkin kirkon suosituin varhaiskasvatuksen toimintamuoto; viime vuonna perhekerhoissa oli yhteensä yli miljoona kävijää!
Oletko ollut mukana oman seurakuntasi perhekerhossa? Ellet, mitä, jos menisit katsomaan!


Raija Ojell ja Heljä Petäjä

Kirjoittajat ovat varhaiskasvatussihteereitä kirkkohallituksessa. Raija vastaa kirkon varhaiskasvatuksesta, Heljä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta sekä yhteyksistä yhteiskunnan varhaiskasvatukseen (päivähoito).

Ei kommentteja: